|
Kesän avaus ”Satu puutarhasta” -muotinäytöksemme oli ihana kokemus. Näyttelyssä esiteltiin lasten ja aikuisten vaatteita arkeen, juhlaan ja ulkoiluun. Näyttelytila oli sisustettu Kirsikodin kankailla sekä koivuilla ja kukkasilla. Saimme paljon kiitosta ja näytös hullaannutti yleisön. Mimmo Catalano työstää dokumenttia muotinäytökseen valmistautumisesta ja näytöksestä.
Taiteilijat Kirsikodissa elävät jo matkatunnelmissa. Lähdemme työskentelyjaksolle Italian Toscanaan viideksi viikoksi 17.7. – 21.8.2010. Minä lähden tyttäreni Kirsin ja ystävämme Toivasen Kirsin kanssa autolla jo vähän aikaisemmin. Kolmen työskentelyviikon jälkeen avaamme näyttelyn. Reissu on Kirsikdin taiteilijoille jo kolmas. Olemme kaikki nauttineet aikaisemmista jaksoista ja näyttely on ollut joka kerta menestys.
Varaamamme talo sijaitsee pienessä Pozzon kylässä. Talon pihassa on uima-allas, jonne voimme pulahtaa vilvoittelemaan työn lomassa. Aiomme toki kierrellä myös maisemia ja nähtävyyksiä katsomassa sekä tutustua lähikaupunkeihin. Siellä on myös jo varattu meille vierailuja ja tapaamisia. Foianon kunta järjestää virallisen tervetuliaisjuhlan ja myös näyttelyn avajaiset.
Kotoa otamme mukaan kangasta ja värejä. Kirsi ja Topi ovat suunnitelleet jo maalaavansa suuria kankaita. Kirsin edellisellä reissulla maalaama Toscana -kangas oli viime kesän näytteillä ”It is beutiful here” kansainvälisessä tekstiilinäyttelyssä Fiskarsissa. Foianossa on tavattoman hyvä taidetarvikeliike ja taulupohjat saamme ostettua sieltä.
Olemme allekirjoittaneet kolmevuotisen yhteistyösopimuksen Rooman yliopiston kanssa. Sieltä tulee jaksollemme opiskelija viikoksi seuraamaan työskentelyä. Myös yliopistolta vastaava professori Francesca Borruso on tulossa käymään luonamme. Jatkossa yliopistolta tulee opiskelijoita Kirsikotiin. Tavattoman mielenkiintoista. Kevään ajan on Kirsikodissa kerran viikossa käynyt italian kielen opettaja ja olemme saaneet harjoitella kielitaitoamme.
Kotimiehet pitävät huolta Kirsikodista ja lemmikeistämme matkan ajan. Vierailut eivät ole mahdollisia poissa ollessamme. Olemme kotona 23.8. ja sen jälkeen ovet ovat jälleen auki vierailijoille. Viikko paluumme jälkeen saamme vieraita Unkarista. Lieksan Nuorisojouset tulevat unkarilaisvieraineen iltavierailulle.
Syyskuussa on rumpukurssi ja voimauttavan valokuvan kurssi yhteistyössä Lieksan Kansalaisopiston kanssa. Pohjois-Karjalan taidetoimikunta on myöntänyt meille valtionavustuksena 5760 € käytettäväksi nuoren taiteilijan työllistämiseen. Saamme ammattitaiteilijan tuen Toscana-kokoelmamme jatkotyöstämiseen ja viimeistelyyn.
Virpi Turusen ja Jukka-Pekka Levyn kirja on suunniteltu julkistettavaksi Jukka-Pekan syntymäpäivänä 9.12. Kirjaan Jukka-Pekan taiteesta kirjoittaa Erkki Pirtola.
Raija Mikkonen
|