Asukkaat
Päivi Eronen, s. 1971
Peruskoulun jälkeen opiskelin erityisammattikoulussa Liperissä. Muutin Kirsikotiin 1993. Maalaan tauluja ja kankaita. Sävyt ovat voimakkaita ja värejä on useita kerroksia.
En pohdi aiheita, tykkään maalata. Värit ovat minulle tärkeitä. Olen välillä keittiöhommissa ja pesen pyykkiäni. Tykkään matkustaa maailmalla ja juhlista nautin kovasti. Minulla on paljon ystäviä.
Niina Kari, s. 1985
Peruskoulun kävin Pankakoskella erityisluokassa. Muutin asumaan Kirsikotiin vuonna 2004. Sitä ennen olin täällä leireillä ja koululuokkani vieraili usein myös täällä. Tykkään kissoista ja enemmän koirista. Tykkään maalata tauluja. Työskentelyjaksoilla Italiassa on ollut kivaa ja siellä maalasin monta taulua. Näyttelyn avajaiset ovat mukavia. Saan aina ruusun.
Opiskelin Liperin erityisammattikoulussa ja sen jälkeen olen työskennellyt Kirsikodissa kodinhoidon tehtävissä. Taidetyöpajassa maalaan välillä kankaita tuotteiksi. Välillä osallistun myös taideopetukseen. Kari Nykäsen laulutunnit ovat mukavia. Tuntuu hyvältä laulaa kaikki yhdessä.
Topi Leinonen, s. 1982
Peruskouluni kävin Leppävirralla. Opiskelin erityisammattikoulussa Kaprakassa kolme vuotta. Sen jälkeen etsin taiteilijuuttani Kirsikodin taideprojektissa kolme vuotta Projekti päättyi elokuussa 2007 ja sen jälkeen halusin jäädä asumaan Kirsikotiin.
Työskentelen taidetyöpajassa. Maalaan paljon kangasta vahaliinoiksi, tyynyliinoiksi, tarjottimiksi ja moniin kodin tekstiileihin. Minusta on ihana maalata. Taulujani on ollut monissa näyttelyissä.
Olen mukana Kirsikodin taiteilijoiden ryhmänäyttelyissä. Näyttelyjä on runsaasti ja avajaiset ovat aina hienoja juhlia. Olin syksyllä 2005 mukana työskentelyjaksolla Italiassa. Projektin lopputyöni teemani oli Pyörän matka. Teemaan toteuttamiani tekstiilejä on nähtävänä Tommolan Suurlavan sisustuksessa.
Jukka-Pekka Levy, s. 1987
Muutin Kirsikotiin vuonna 1997. Kävin peruskoulun Pankakosken erityisluokassa. Kouluaika oli mukavaa aikaa. Teimme monenlaisia esityksiä; Pellekoulu, Intianien kotiinpaluu, orkesteri Euforia, Väriympyrä ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Sen me esitimme myös Prinsessa Sofian koulussa Almeriassa Espanjassa. Minä esitin kääpiötä.
Vuosina 2003 ja 2005 olin Kirsikodin porukan mukana Italiassa maalaamassa. Ne olivat hyviä aikoja. Opiskelu Kirsikodin taideprojektissa päättyi elokuussa 2007 ja jatkan työskentelyä taidetyöpajassa. Maalaan kankaita tuotteiksi ja osallistun opetukseen, kun on sellaisia jaksoja. Saan välillä tilauksia. Se tuntuu mukavalta. Osallistun Kirsikodin taiteilijoiden ryhmänäyttelyihin. Minulla oli yksityisnäyttely Juuassa keväällä 2007.
Santtu Miettinen, s. 1982
Peruskouluni kävin Kuopiossa. Perheeseeni kuuluvat äiti, sisko ja veli. Opiskelin vuoden Kaprakassa Kuva-linjalla. Sen jälkeen opiskelin Pieksämäellä Nikkarilassa. Silloin rakas isäni kuoli. Palasin Kaprakkaan opiskelemaan kotitalous ja kuluttajapalvelujen perustutkintoa. Se kesti kolme vuotta. Sen jälkeen opiskeli kolme vuotta taideprojektissa Kirsikodissa. Projekti päättyi elokuussa 2007 ja halusin jäädä asumaan Kirsikotiin.
Isän kuoltua sain perinnöksi kesämökin Leppavirralta. Kotiväki ja sukulaiset ovat erittäin rakkaita. Täällä Kirsikodissa on nyt minun kotini ja käyn välillä Kuopiossa tervehtimässä sukulaisiani. Haluan kehittyä taiteilijana. Täällä taidetyöpajassa saan tehdä taidetta niin paljon kuin haluan ja saan myös opetusta siihen.
Kirsi Mikkonen, s. 1969
Tulin Raijan tytöksi 4-vuotiaana. Kävin jo pienenä Lieksan Taidekoulussa ja taideleireillä. Peruskoulun jälkeen opiskelin Kiteen Maatalousoppilaitoksessa, koska tykkään paljon eläimistä.
Alkuvuosina Kirsikodissa oli lampaita ja minä sain hoitaa ne kaikki. Nyt on kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Minä vastaan niiden hoidosta. Rakastan niitä. Lampaita en ehtisi enää hoitaa, kun taiteen tekeminen vie paljon aikaa. Italian aiheita haluan maalata vielä. Yhden taulun tein myös Ruunaan koskilta tänä vuonna. Maalaan vahakangasta ja tarjotinkankaita. Tilauksiakin tulee aika usein. Tykkään väreistä ja suurista pinnoista. Via Toscana -kankaita maalasin neljä seitsemän metrin pituista ja kolmen metrin levyistä. Rakastan maalaamista. On ihana maalata. Haluan olla taiteilija. Haaveilen pääseväni vielä Italiaan maalaamaan. Olen myös Joensuun Taiteilijaseuran taiteilijajäsen.
Raija Mikkonen, s. 1949
Aloitin erityisluokanopettajana 1983 Pankakoskella. Sain tutustua maailmaan, missä hehkuu elämä kaikissa muodoissaan. Aitous, rehellisyys, avoimuus, kyky elää siinä hetkessä, mikä on menossa.
Hämmästyin heidän taiteellisesta lahjakkuudestaan. Alkuun yritin ymmärtää ja selittää kokemaani. Olen vähitellen oppinut olemaan hiljaa ja vain ihmettelemään. Meidän kulttuurissamme on ollut vähän mahdollisuuksia heidän viesteilleen. Halusin rakentaa sellaisen paikan. Tästä unelmasta syntyi Kirsikoti.
Olemme eläneet täällä yhdessä kantaen yhteisesti vastuuta kaikessa täällä. Minä en osaa maalata, mutta osaan tilata tarvikkeita ja kehystää valmiita tauluja. Osaan pitää yhteyksiä maailmalle ja viedä näyttelyitä toistenkin katsottavaksi. Osaan ajaa autoa ja niin pääsemme seikkailemaan yhdessä. Olen kiitollinen ja onnellinen tästä elämästä.
Marika Paalamo, s. 1970
Opiskelin peruskoulun jälkeen Erityisammattikoulussa Liperissä. Kirsikotiin muutin 1994. Tykkään laittaa ruokaa ja tehdä salaatteja. Olen taitava siinä. Nousen joka aamu laittamaan aamupalaa pöytään ja keittämään aamukahvit. Vieraille keitän myös kahvit ja katan pöydän. Meillä käy hyvin paljon vieraita. Jotkut ovat yötäkin täällä. Tykkään ainakin maalaamisesta. Eläinaiheita maalaan paljon ja luontoa. Satuaiheitakin maalaan. Kuvitin Pekka Heiskasen runokirjan "Ihmiseksi". Se on minusta hieno.
Osallistuin vuonna 2004 satukirjakilpailuun kuvittajana. En vielä tiedä, miten siinä kävi. Tilauksia tulee paljon. Ihmiset tykkää minun eläinaiheisista peitoistani ja niitä he tilaavat lapsille. Olen maalannut verhoja ja tarjotinkankaita. Näyttelyistä tulee juhlamieli ja silloin ainakin juhlitaan kaikki.
Piia Vaarala, s. 1983
Olen ollut taideleireillä Kirsikodissa jo monien vuosien aikana, sekä mukana näyttelyissä. Muutin vakituisesti asumaan tänne keväällä 2003. Lopetin opiskelun Erityisammattikoulussa Liperissä keväällä ja nyt olen Kirsikodin taideprojektissa opiskelemassa taiteilijaksi.
Minusta on kiva maalata ja haluan oppia lisää. Tykkään myös tanssista ja musiikista ja sitä on myös ohjelmassa. Olen jo opetellut soittamaan kanneltakin. Näyttelyt ovat kivoja. Silloin on juhlatunnelma ja kaikki saamme ruusuja.
Olen ollut esiintymässä musikaalissa "Nyt jos koskaan", messussa "Kanssani hän kulkee" ja musikaalissa "Joku kutsuu sinua" yhdessä Kirsikodin väen kanssa. Lieksan 30 v.-juhlissa tanssin Brahean synnyn yksin. Se oli suuri tapahtuma ja ohjelma esitettiin kaksi kertaa samana päivänä Brahe-salissa. Näyttelyjen avajaisissa olen myös tanssinut. Italiassakin tanssin.
Muut taiteilijat
Laura Nykänen, s. 1983
eruskoulun kävin Pankakoskella. Sen jälkeen opiskelin kolme vuotta Lieksan Kristillisellä Opistolla. Vuoden työskentelin puoleksi Lieksan Taidetoimintakeskuksella ja Lieksan Tukipisteellä. Minä rakastan musiikkia ja värejä, teatteria ja oopperaa. On ihanaa olla toisen lähellä. Kolme vuotta olen etsinyt taiteilijuuttani Kirsikodin taideprojektissa. Olimme syksyllä 2005 olimme neljä viikkoa työskentelyjaksolla Toscanassa, Italiassa. Meillä oli näyttely siellä. Projekti päättyi elokuussa 2007. Sen jälkeen olen tehnyt taidetta Kirsikodin taidetyöpajassa. Maalaan taulujen lisäksi kankaita asusteisiin ja kodin tekstiileiksi. On kiva työskennellä ystävien kanssa. Näyttelyt ja niiden avajaiset ovat hienoja. Olen tehnyt paljon tilauksina takkikankaita, laukkuja, pöytäliinoja, tarjottimia, kodin tekstiilejä. Projektin lopputyönä suunnittelin ja totutin kotiini sisustustekstiilit. Teemana oli "Puut". Maalasin aiheesta myös tauluja. Minä olen taiteilija.
